maanantai 10. maaliskuuta 2014

Laskiaispullaa






Tyttäreni muisti harmitella jo hyvissä ajoin enne laskiaista vuosi sitten tapahtunutta tragediaa, silloin nimittäin oli laskiainen päässyt livahtamaan ohi ilman, että sai kotona laskiaispullaa. Onhan se kieltämättä aika kova paikka, joten tänä vuonna piti asia korjata.

Leipomisen aloitin hiivan liottamisella laktoosittomaan maitoon. Samalla etsin käden ulottuville loput aineet. Meillä on normaalisti aina muutamia pusseja sokeria kotosalla, mutta tällä kertaa sokeria ei ollutkaan yhtään. Ihan kiva huomata siinä vaiheessa. Pitkän penkomisen jälkeen löysin kuitenkin jostain kaapin pohjalta hedelmäsokeria ja muscovadosokeria. Näistä sain yhteensä juuri sopivasti sen verran, että pullaan tuli riittävä sokerin määrä. Niin, ja kardemummaakaan ei sitten sattunut mistään löytymään. Pari kertaa luulin jo kardemummapötkön löytäneeni, mutta ne olivatkin vaniljatankojen pakkauksia. Vaniljaa en kuitenkaan halunnut lisätä pullataikinaan.

Tässä ainekset pullataikinalle:

5 dl (laktoositonta) maitoa/vettä
1 pala hiivaa
1 muna
2 tl suolaa
2 dl sokeria
n. 15-17 dl vehnäjauhoja
200 g (laktoositonta) voita/margariinia
kardemummaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon/veteen.
Lisää muna, sokeri ja 7 dl jauhoja ja sekoita löysäksi velliksi.
Lisää suola.
Lisää loput jauhot parissa erässä.
Lisää pehmeä, huoneenlämpöinen voi/margariini.
Alusta taikinaa kunnes se on kimmoisa ja irtoaa hyvin käsistä.

Itse tein pullataikinan yleiskoneella, joten alustaminen ei tuottanut tuskaa. Annoin koneen vaivata ihan kunnolla taikinaa voin lisäämisen jälkeen. Jouduin lisäämään hiukan jauhoja, jolloin jauhojen kokonaismäärä taikinassa oli noin 17 dl.

Laita taikina lepäämään liinan alle lämpöiseen vedottomaan paikkaan puoleksi tunniksi.
Kaada taikina pöydälle ja tee siitä pari pitkää pötkylää, joista voit paloitella sopivan kokoisia paloja pikkupullia varten.
Pyörittele pullat ja asettele ne pellille.
Anna kohota liinan alla.
Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria.
Paista pullia 225 C asteessa n. 12 minuuttia.

Kun pullat on paistettu ja jäähdytetty, halkaise pulla ja levitä sen sisään hieman mansikkahilloa ja kermavaahtoa.

Nautiskele.





torstai 23. tammikuuta 2014

Prinsessakakku

Työkaverini tilasi tyttärelleen syntymäpäiväkakun prinsessa teemalla. Mietin minkälaisen prinsessateemasta tehdä. Joskus olen jossain nähnyt kuvia prinsessakakuista, joissa on puolipallon muoto, joka toimii hameena ja siihen on tökätty pystyyn barbinuken yläosa. Tämä voisi olla hyvä lähtökohta kakulle, tosin en halunnut laittaa nukkea kakkuun, vaan halusin koittaa tehdä itse yläosankin.

Haastavaahan tuon prinsessan muotoileminen oli. Hiukset ja kruunu onnistui ihan mainiosti, mutta muuten prinsessasta tuli vähemmän viehättävän näköinen. Prinsessan sisällä oli teräslangasta tehty tukiranka, mutta olisihan tuo saattanut kestää ilman sitäkin. Prinsessa hieman ikävästi repeili ylävartalosta kakkuun painettaessa, joten se ei nyt sitten ollut ihan täydellinen.

Kakun täytteenä on neljää eri täytettä. Ylhäältä alaspäin lueteltuina ne ovat:
Appelsiini-suklaamousse
Sitruuna-vaniljamousse
Mansikkamousse
Suklaamousse.

Kruunun, kaulakorun ja hameen timantit tein värillisestä raesokerista. Laitoin sokeria uunipellille ja vähäksi aikaa kuumaan uuniin, jossa sokeri suli. Otin pellin uunista heti sokerin sulamisen jälkeen, jottei sokeri pala. Sokerirae muuttui sulaessaan kauniiksi puolipalloksi. Jäähdyttyään niitä oli helppo liimailla veden kanssa sokerimassaan ja marsipaaniin.

Laitoin myös hameen helmaan ja kruunun kärkiin hieman kultapölyä.






40-vuotis kakku



Tein itselleni kesällä 2013 40-vuotis syntymäpäiväkakun. Halusin siinä kokeilla paria uutta juttua, jota en ollut aiemmin vielä kakkurintamalla kokeillut. Halusin laittaa kakkuun mansikkareunan halkaistuista mansikoista. Sisään tuli ihan perus mansikka- ja suklaamousset, mutta sitten vielä passionhedelmistä tehdystä moussesta pienet raidat suklaamoussen keskelle. Eli siis ne uudet jutut oli ne passionraidat ja halkaistut mansikat kakun ympärillä.

Kakku oli ihan hyvä ja mukavan näköinen. Täytteitä olisi saanut olla vähän vähemmän, koska kakusta tuli näin vähän turhan korkea.


tiistai 21. tammikuuta 2014

Välillä leipääkin…



Foccaccio leipää tuli leivottua kahta eri sorttia. Toinen oli ihan perusleipä ilman sen kummempia maustamisia ja toinen oli maustettu aurinkokuivatulla tomaatilla ja basilikalla. 

Ainekset
500 g vehnäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa (11 g) (voi tehdä tuoreestakin)
270 ml (42 C asteista, kuivahiivan takia näin lämmintä) vettä
10 g hunajaa
40 ml oliiviöljyä
10 g suolaa

Lisäksi öljyä, suolaa ja mausteita…

Sekoita hiiva ja hunaja veteen. 
Laita jauhot kulhoon tai yleiskoneeseen ja sekoita hiljalleen.
Lisää öljy ja suola. 
Jatka vaivaamista ainakin 5 minuuttia. Yleiskoneen voi jättää pörräämään pidemmäksikin aikaa. Valmis taikina ei enää tartu ja on kimmoisa. 
Laita kohoamaan ainakin tunniksi. 
Levitä pellille käsin ja töki sormilla kunnon syvät reiät taikinaan. 
Voitele öljyllä ja ripottele suola. 
Aurinkokuivattuja tomaatteja tms. voi upottaa niihin reikiin. 
Mausteita voi sekoittaa myös taikinaan sekaan. 
Paista 180 C asteessa kiertoilmalla tai 200 C asteessa normiuunissa 20-25 minuuttia. 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Terveyskakku


Jo jonkin aikaa on mielessäni kummitellut ajatus, että olisi mielenkiintoista yrittää tehdä mahdollisimman terveellinen kakku. Yleensä kakut ovat joko rasvapommeja tai sokeripommeja tai pahimmillaan kumpaakin. En tiedä, kuinka terveellinen tämä kakku tosiasiassa on, mutta uskoisin sen olevan keskimääräistä terveellisempi.








Ainekset:



Pohja:

20 g kuivunutta ruisleipää

10 g näkkileipää

60 g kaurahiutaleita

10 g kookosjauhetta

50 g mantelijauhetta


75 g voita



Täyte:

200 g tuorejuustoa

250 g maitorahkaa


1,5 dl mustikkaa

1 dl vettä

1 vaniljatanko

2 pss vegegeeliä

50 g hunaja


Marenki:

40 g vettä

140 g hunajaa

2 valkuaista

10 g sokeria



Kuorrutus:

Puolet marengista



Valmistus:

Jauha ruisleipä ja näkkileivät.

Yhdistä kaikki pohjan kuivat aineet.

Sulata voi ja sekoita se kuiviin aineisiin.

Painele massa tasaiseksi pohjaksi kakkurenkaan sisään.


Laita reunakalvo.


Vatkaa tuorejuusto kevyesti pehmeäksi ja sekoita siihen maitorahka.


Halkaise vaniljatanko ja kerää siemenet veitsellä.

Laita kattilaan mustikat, vesi, hunaja ja vaniljansiemenet sekä tyhjä vaniljankuori.

Kiehauta.

Jäähdytä.


Valmista marenki:

Laita vesi ja hunaja kiehumaan.

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

Kun hunajaveden lämpötila on n.110 C, niin kaada se ohuena nauhana valkuaisvaahdon sekaan ja vatkaa kunnes vaahto on jäähtynyt (n.10-15 min.).


Ota jäähtynyt mustikkasose ja sekoita sen sekaan vegegeeli.

Kiehauta.

Sekoita mustikkasose tuorejuusto-rahkasekoitukseen.


Ota puolet marengista ja kääntele se varovasti parissa-kolmessa erässä muun täytteen sekaan.


Kaada täyte kakkurenkaaseen ja laita jäähtymään muutamaksi tunniksi jääkaappiin.


Pursota loput marengit jäähtyneen kakun päälle ja polta pinta kaasupolttimella.

Koristele marjoilla/hedelmillä.






Ajatelmia ja jälkiviisauksia



En ollut aiemmin käyttänyt hunajaa sokerin korvikkeena. Se tuntui toimivan ihan hienosti. Hieman jännitin, kuinka marengille käy, mutta marenki valmistui aivan samalla tavoin kuin sokerivedenkin kanssa. Tietysti maku on erilainen, mutta hunajan maku ei ole lainkaan hassumpi. Käytin kovaa hunajaa, juokseva hunaja olisi saattanut toimia yhtä hyvin, en tiedä. Hunaja oli marketista ostettua kotimaista Mesikämmen hunajaa.


Vegegeelin käyttöä olin arastellut, mutta turhaan. Sehän on mainio aine. Tuttavapiirissäni on kasvisruokavaliota noudattavia kavereita, joten tälle aineelle tulee käyttöä. Se, kuinka vegegeeli toimii kevyemmissä moussetäytteissä, täytyy vielä jossain vaiheessa kokeilla, mutta ohuessa juustokakussa toimi ihan hyvin.


Pohjaan laitoin kuivaa ruisleipää. Tämän voisi hyvin jättää pois ja käyttää tilalla näkkileipää. Nyt ruisleivästä jäi muutamia hieman isompia murusia, jotka olivat pohjassa vähän kovaa purtavaa. Muuten pohja toimi erinomaisesti. Se oli mielestäni parempi, kuin Digestivepohjat. Pohjassa käytetyn voin voi toki korvata leivontamargariinilla tai kookosrasvalla.

Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen tähän kakkuun. Maku oli hyvä ja kaikki uudet ajatukset ja kokeilut toimivat mainiosti. Tätä voisi vielä kehittää lisää ja tehdä vieläkin maukkaampi ja terveellisempi.


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Karjalanpiirakat ja ruispohjapitsa



Eilen tein ihan hetken mielijohteesta muutaman karjalanpiirakan. Laitoin lapsille iltapalaksi riisipuuroa, jota sitten jäi vähän yli. Itseäni ei sillä hetkellä huvittanut syödä puuroa ja mietin, että pitäisikö tämä laittaa jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää vai mitä tälle tekisi. Sitten muistin, että viime joulun aikoihin olimme leiponeet karjalanpiirakoita, joista oli jäänyt valmiiksi kaulittuja piirakkapohjia ylimääräiseksi, jotka olin sitten pakastanut. Päätin sitten ottaa pohjat pakastimesta ja tehdä muutaman karjalanpiirakan.

Pohjat sulivat ihan hetkessä, joten pääsin tekemään piirakoita melkein samantien. Pohjia oli yksitoista, mutta puuroa riitti vain yhdeksään. Pohjia jäi pari yli, mutta jätin ne sitten lojumaan siihen pöydälle ja keskityin rypyttämään piirakan reunoja.

Rypyttäminen ei mielestäni ole hankalaa, jos taikina on tuore. Silloin se taipuu nätisti sormien alla ja piirakoista on helppo ja nopea tehdä kauniin näköisiä. Pakastettu pohja sen sijaan oli vähän kuivahtanut, eikä oikein taipunut kauniisti, vaan aina silloin tällöin pohja hieman murtui. Voi olla, että hieman pidempi sulamisaika pöydällä olisi voinut myös tehdä pohjasta notkeamman, nyt ne tuntuivat vähän viileiltä.

Kun pohjat oli jotenkuten rypytetty, laitoin piirakat uuniin. Uuni oli täysillä kiertoilmalla ja piirakat olivat uunissa ehkä parikymmentä minuuttia. Paiston jälkeen vielä piirakoiden pintaan kevyt rasvaus.

Kyllä muuten oli hyviä. Harmi vain, ettei ollut enempää...




 
Siinä piirakoiden ollessa uunissa siivoilin paikkoja ja meinasin jo heittää pari ylijäänyttä piirakkapohjaa roskikseen, kun sain älynväläyksen, että voisinhan kokeilla tehdä karjalanpitsaa. Laitoin ylijäämäpohjat yhteen ja vähän aikaa niitä vaivasin ja sitten kaulin niistä yhden vähän isomman pohjan. Täytteeksi laitoin ketsuppia, pitsamaustetta, kalkkunaleikkelettä ja juustoa. Siihen oli tarkoitus laittaa vielä tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä, mutta oli niin kiire kuvata ja maistaa sitä, että unohdin. Tämäkin oli tosi hyvää.





maanantai 28. lokakuuta 2013

Angry Birds





Jälleen työkaverille kakkua. On se mukavaa, kun työkaverit tilailevat kakkuja, niin pysyy leipomisvire kaiken aikaa hyppysissä. Ei sitä kotiin jaksaisi koko ajan kakkuja ja muita herkkuja leipoa, tai ainakaan niitä ei jaksaisi koko ajan itse syödä.

Mutta asiaan... Tilauksessa pyydettiin synttärikakkua viisi vuotta täyttävälle pojalle. Aihepiiri pitäisi olla jotain hämähäkkimieheen tai Angry Birdseihin liittyvää. Makuina saisi olla suklaata ja lakua. Kakusta pitäisi riittää syötävää kahdellekymmenelle henkilölle.

Näillä eväillä lähdin pallottelemaan ajatusta ensin hämähäkkimiehen suuntaan, mutta päädyin sitten kuitenkin Angry Birdseihin. Jotenkin tunsin kiukkuiset linnut helpommin lähestyttäväksi teemaksi, kun niitä olin jo aiemminkin tehnyt. Tosin tämän kakun päätin toteuttaa ihan erilailla, kuin aiemmat lintukakut. Tähän tulisi kakun päälle jonkinlainen asetelma linnuista ritsoineen tuhoamassa possujen linnoituksia, kun aikaisemmissa kakut ovat itsessään olleet lintu.

Ensin tein kolme kääretorttupohjaa, joista kahteen tuli kaakaota ja yksi jäi valkeaksi. Valkean pohjan jätin keskimmäiseksi.

Täytteeksi tuli alempaan väliin suklaamoussea ja ylempään väliin laitoin lakumoussen. Lakumoussea en ollut koskaan ennen tehnyt ja olin vähän epävarma sen tekemisen suhteen. Tein pari eri versiota siitä ja lopulta päädyin sellaiseen ratkaisuun, että kiehautin kuohukermaa, jonka sekaan sulattelin lakritsitoffeeta. Annoin seoksen jäähtyä ja kylmänä vatkasin vaahdoksi. Jämäytin vaahtoa vielä liivatteen avulla.

Lakumoussen maku oli ihan hyvä. Itse en lakun mausta mahdottomasti innostu, mutta kyllä se aika mukavasti toimi kakun sisällä. Etenkin, kun kakussa sai maistaa samalla myös muita makuja.

Tarttumapinnaksi ennen marsipaania laitoin kakun päälle vielä voikreemin.

Kakun päälle tuli vihreä marsipaani ja sen reunoille epäsäännöllisiä mustia marsipaanikaistaleita. Sitten olikin aika tehdä linnut, possut ja muut rakennelmat. En siis ollut niitä ennen tehnyt ja nyt täytyi heti onnistua. Näihin meni ihan hirmuisesti aikaa, varmaan pari kolme tuntia ainakin. Ihme askartelua... mutta ihan mukavaa puuhaa! ...Ja onnistuivatkin vielä ihan mukavasti.

Kakusta tuli hieno ja hyvänmakuinen!