tiistai 27. syyskuuta 2011

Suklaakoristeet



Rulla

Tällaisia suklaarullia oli puolukkaisen hyydykekakun päällä, jonka vein työpaikalleni. Ne ovat näyttävän näköisiä, mutta kuitenkin melko vaivattomia valmistaa.

Suklaata ei mene tähän kovin paljoa, mutta itse käytin n. 75 g tummaa Brunbergin suklaata, josta jäi yli vaikka kuinka paljon. Lopusta suklaasta spritsasin sitten muita koristeita, joista kuvia vähän tuonnempana.


Suklaan temperointi/sulatus.

Suklaan sulattaminen kannattaa aloittaa rouhimalla suklaa. Suklaan temperointi kannattaa tehdä vesihauteessa mittarin kanssa, mutta olin tällä kertaa vähän laiska ja sulatin 2/3 osaa suklaasta mikrossa (pikkuhetki kerrallaan ja välillä sekoitus). Kun suklaa oli juuri ja juuri sulanut, annoin vielä vähän mikrotusta suklaalle, jotta se tuntuisi kättä vasten selkeästi lämpimältä (arviolta n. 50 astetta). Sitten kaadoin lopun suklaan sulatetun suklaan sekaan ja sekoittelin, kunnes kaikki oli sulanut. Älä enää lämmitä suklaata, sekoittele vain.

Suklaan rouhimista.


2/3 osaa sulatetaan mikrossa tai vesihauteessa ja loppu sekoitetaan sulatettuun suklaaseen. 


Kun suklaa sulateltu/temperoitu, voi suklaalla ruveta tekemään koristeita. Suklaan pursottaminen onnistuu kaupasta saatavalla pursottimella ja ohutkärkisellä tyllalla tai sitten voi pyöräyttää voipaperista pursottimen.


Pursotin


Suklaarullaa varten tarvitaan muovikalvoa. Se voi olla leivontakaupasta ostettua reunakalvoa, piirtoheitinkalvoa, kontaktimuovia tms. Kalvon leveys n. 5 cm ja pituus 30-80 cm.

Laita kalvo pöydälle (pyyhi pöytä ensin puhtaaksi).
Pursota suklaasta kuvioita kalvon päälle (ympyröitä, siksakkia…).
Nosta kalvo pöydältä ja pyöräytä se rullalle ja laita telineen päälle.
Nosta jääkaappiin/pakastimeen jähmettymään muutamaksi minuutiksi.
Kun käsittelet suklaakoristeita, jäähdytä kädet ensin jäävedessä ja kuivaa hyvin.
Jähmettynyt suklaa irtoaa kalvosta melkein itsekseen.
Katkaise suklaarulla saksilla tarvittaessa.
Asettele kakun päälle.


Suklaa pursotettuna muovinauhan päälle.

Suklaarulla odottaa jääkaappiin nostoa. Teline on tehty halkaistusta talouspaperirullasta ja munakennosta. Maalarinteippi on riittävän vahvaa tämän viritelmän koossapitämiseen. Patonkipelti olisi astetta ammattimaisempi ratkaisu, mutta tämäkin toimii.



Kiemuroita ja muita kuvioita

Lopusta suklaasta tein seuraavanlaisia pursotuksia, joita voi sitten käyttää myöhemmin vaikka leivoksien koristeena.


Alareunassa on pieniä pursotettuja suklaanappeja. Ne eivät ehtineet koristeeksi, vaan kelpasivat sellaisenaan.

Näissä on tärkeää, että tekee kuvion tarpeeksi nopeasti, eikä katkaise suklaanauhaa missään vaiheessa. Harjoitus tekee mestarin!

2 kommenttia:

  1. Vaude, toi teline on kyllä täyskymppi! Pitää kokeilla. Kiitti vinkistä. T.ML

    VastaaPoista
  2. Kaiken lisäksi tuo teline on melko halpa... ja jos menee rikki, on helppo tehdä uusi. Rikkaat ostaa kaupasta ja köyhät tekee itse...

    VastaaPoista